Sivut

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Koukussa, Amigurumi-lepakko ja Amalian toukokuun haaste

Virkkaukseen voi jäädä koukkuun. Kirjaimellisesti :) Itse virkkailen aikanikuluksi ja iltojeni ratoksi kaikenlaista. Juu, se surullisekuuluisa isoäidinneliöpeitto etenee hissukseen, virkattuja korejakin on syntynyt jokunen sekä mattoja. Nyt olen ihastunut amigurumeihin. Niitä on vasta valmiina muutama, mutta kesän aikana syntyy varmasti lisää.

Ai mikä amigurumi? Amigurumit tulevat Japanista, sana on japaninkielen sanojen ami (virkkaus/neulonta) sekä nuigurumi (pehmoeläin) yhdistelmästä. Amigurumit ovat siis pieniä, virkattuja tai neulottuja pehmomaskotteja. Amugurumeita virkataan onnenamuleteiksi sekä koristeiksi laukkuihin sekä työpöydälle. 


Minun lepakkoni syntyi Kustannus Mäkelän "Virkkaa amigurumi" -kirjan innoittamana, kirjan ohjeen mukaan.



Tässä  Hellyttävän lepakon lyhennetty ohje:

Pää:
- Tee taikarengas (kieputa lanka sormen ympärille 2 - 3 kertaa ja kiinnitä lenkiksi piilosilmukalla). ja virkkaa renkaaseen 6 ketjusilmukkaa (kjs).
- 1. krs: Virkkaa 2 ketjusilmukkaa jokaiseen silmukkaan (12s).
- 2. krs: Virkkaa 1 ketjusilmukka ja lisää silmukka joka toiseen silmukkaan virkkaamalla siihen 2 kjs.
- 3. krs: Virkkaa 1 kjs kahteen seuraavaan silmukkaan ja lisää silmukka joka kolmanteen silmukkaan.
- Jatka lisäyksiä, neljännellä kerroksella joka neljänteen silmukkaan, viidennellä kerroksella joka viidenteen silmukkaan jne kuudenteen kerrokseen saakka.
- 7. - 10. krs: Virkkaa jokaiseen silmukkaan.
- 11. krs: Virkkaa 1 kjs seuraavaan viiteen silmukkaan ja hyppää yhden silmukan yli.
- 12. krs: Virkkaa kjs seuraavaan neljään silmukkaan ja hyppää yhden silmukan yli.
- Jatka, kunnes silmukat loppuvat, muista kuitenkin täyttää työ vanulla, päättele lanka.

Vartalo:
Virkkaa kuten pää, mutta tee siitä pienempi. Tee lisäykset vain 4 kerrokseen saakka ja virkkaa kerroksen 5. - 8. olemassa olevilla silmukoilla ja aloita kavennukset.

Ompele pää ja vartalo yhteen. Viimeistele lepakko helmisilmillä, huopakorvilla sekä -siivillä ja kirjo sille nenä ja suu.

Helsingin Kädentaito-messuilla blongasin Taika-lehden osastolta tämä uutuus kirjasen, Novitan Amugurumi-virkkauksen ABC:n. En ole vielä ehtinyt tutustumaan malleihin, mutta jokunen söpöliini varmasti syntyy tästäkin opuksesta.



Amalian haasteissa toukokuun haasteaiheena starttaa tänään
VIRKKAUS.
Mitä sinä olet virkannut,
mitä olet ajatellut virkata?

Kerro se haasteessa kuvin tai sanoin
voit myös lähettää kuvan sähköpostilla mira@amalia.fi.

Voit voittaa tämän Novitan UUTUUS-virkkauskirjasen.

Hei, virkataan!

1 kommentti:

  1. Minä olen pikkutytöstä asti tehnyt amigurumeja:) itse pidän eniten Annie Obaachanin kirjasta, Herkulliset amigurumit:) Suosittelen (y) siinä on helppoja ja yksinkertaisia ohjeita:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!