Sivut

tiistai 21. joulukuuta 2010

Amalian joulukalenteri, osa 21. Joulun herkkuja

Piha tosiaan koristautuu jäisillä koristeilla. Jäädytin tuikkulyhtyjä erilaisilla kakkuvuoilla ja ne koristavat nyt oven edessä olevia portaita. Ja, jokunen Amaliassa jouluaikaan askartelemassa käynyt, sai maistella herkullista taatelikakkua, alla siihen resepti:)


Taatelikakku

250g kuivattuja taateleita
2 dl vettä
200g voita tai margariinia
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 prk (150g) ranskankermaa

leivitykseen
marg tai voita ja korppujauhoja

päälle
tomusokeria

-       Voitele ja jauhota vuoka.
-       Paloittele taatelit ja laita ne, vesi ja sokeri kattilaan.
Kiehauta ja anna hautua hiljalleen, kunnes taatelit pehmenevät.
Sekoita välillä.
-       Lisää kattilaan rasva, anna sen sulaa ja sekoita tasaiseksi.
-       Anna jäähtyä
-       Lisää seokseen munat yksitellen.
-       Sekoita kuivat aineet keskenään.
-       Lisää kuivat aineet ja ranskankerma vuorotellen muutamassa erässä taikinaan.
-       Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
-       Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 – 50 minuuttia.
-       Anna jäähtyä vuuassa muutama minuutti ja kumoa kakku.
-       Anna jäähtyä ja koristele ennen tarjoilua tomusokerilla.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Mira ohjeesta :). Kakku oli todella maistuvaista.
    Mervi

    VastaaPoista
  2. iiihana jäälyhty! Laitan tuollaisen heti "tulemaan" :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!