Jouluisissa tunnelmissa on vierähtänyt koko syksy, mikäs se sopiikin minulle, jouluihmiselle sen paremmin :) Viimeinen rutistus oli viime viikolla, kun saatiin Lassin kanssa suurin osa joulumalleista kuvattua Tiimarin nettisivuille. Vielä toki jäi pari laatikollista malleja odottamaan, joten voin luvata, että upeita ideoita saadaan sivuille vielä ennen joulua.
Kuva: Lassi Puhtimäki |
Viime viikolla ilmestyi myös Tiimarin jouluinen askartelulehti, kannattaa poimia mukaan, jos Tiimarin ohi satut kävelemään. Itse vastaan siis tällä hetkellä Tiimarin askartelumallien sisällönhallinnasta, jonkun verran minulle kuuluu myös sisällöntuottamista, mutta mukanani on tiimi, joka tuottaa malleja kanssani. Kyseinen paketointivinkki on allekirjoittaneen käsialaa. Aika bling-bling, mutta välillä joulu saa olla sitäkin :)
Sitten käännänkin katseeni töiden puolesta kevääseen, keväisiin väreihin, pupuihin sekä pajunkissoihin. Pitänee alkaa rairuohoa kasvattamaan. Mutta ennen kaikkea sitä kuitenkin PALJON, PALJON ideoita syksyn ja joulunaskarteluihin.
MAINIOTA TIISTAITA KAIKILLE!
- Mira
oih <3 ihania juttuja!!!
VastaaPoistaKiitosta vaan :)
VastaaPoistaIhanaa, kun joulunaikana käytetään ns. uusia värejä. T. Mervi
VastaaPoistaNiin minustakin. Toki perinteiseen ja nostalgiseen jouluun löytyy malleja, mutta hienoa, että värejä on muunkin tyylisee joulunviettoon :)
Poista