Juhlakausi on kuumimmillaan ja lapsukaisten kevätjuhlatkin parhaillaan käynnissä ja se perinteinen kysymys, mitä opettajille ja hoitajille lahjaksi. Itse inhoan ylikaiken kaikkea turhaa tavaraa. Itse en sitä halua vastaanottaa enkä myöskään antaa kenellekää, joten yleensä pakkaan lahjoiksi ja tuliaisiksi kynttilöitä, serviettejä, herkkuja tai pullollisen hyvää viiniä.
Tänä vuonna ostin jo tammikuun ALE:sta, Tiimarin hyllystä kauniita lasipurkkin valettuja kynttilöitä, koska ALE:nnus oli -70%, ei kynttilöille jäänyt montaa euroa hintaa. Kynttilöiden lisäksi päällystin tulitikkuaskeja, näitä extra-pitkiä tikkuaskeja löytyi S-Marketin kassalta hintaa 0.99€/kpl.
Tikkuaski on helppo päällystää haluamallaan paperilla. Mittaa ensi tikkuaskin leveys sekä mitta raapaisureunasta toiseen. Leikkaa paperista mittoja vastaava palanen. Kiinnitä paperi askiin kiinni teippirollerilla. PS. siistit taitokset kulmiin saat nuuttaamalla kulmaan taitosuran esimerkiksi sukkapuikolla.
Nämä koristellut askit sopivat myös esimerkiksi kiitos-lahjoiksi ylioppilailta tai hääpareilta, silloin kanteen voi liittää vaikka oman kuvansa.
Kaikki askartelutarvikkeet tällä kertaa Tiimarista.
Juhlien riemua kaikille askartelijoille!