Sivut

tiistai 24. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 24, Rauhallista Joulua kaikille!

Tänään aukeaa kalenterin viimeinen luukku. Rauhoittuminen joulunaikaan voi alkaa. Meillä juhlitaan heti aamusta pienimmän poikaipanan kuus-vee synttäreitä ja sitten rauhoitumme joulunviettoon sukulaisten parissa. Rakastan lanttulaatikkoa, joten sitä ainakin nautiskelen vatsan täydeltä :)

Kuva: Lassi Puhtimäki
Tämä puulaatikko on kalenteri-idea, maalattu valkoisella maalilla ja ymprä on leikattu liitutaulutarrasta. Näin numero on helppo kirjoittaa joka päivälle uusiksi ja joulun jälkeen laatikko toimii vaikka säilytysrasiana.

Rauhallista joulua teille kaikille askartelijoille!

- Mira

maanantai 23. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 23, Odottavan aika on pitkä, kohta se palkitaan :)

Jouluvalmistelut alkavat olla kaikki pulkassa. Kun joulun aloittaa jo heinäkuussa töiden puolesta voi kyllä sanoa, että viimeisinä viikkoina näin joulun alla alkaa joulutunnelma olemaan valmiina :) Sitten voikin siirtyä rauhoittumaan joulun viettoon ja nauttimaan joulusta tuoksujen sekä makujen myötä.




Kortteja lähti maailmalle paljon ja olemme saaneet upean määrän ihastuttavia joulukortteja sekä -lahjoja maailmalta. Jos jollekin kortti tänä vuonna jäi lähettämättä, lähetän jouluntoivotuksen tätä kautta. Poikaipanat jo kovasti odottavat joulua ja tontutkin ovat ikkunoista kurkkineet, eiköhän se huomenna joulupukkikin saavu meillekin.

Rauhoittumista jouluun toivotellen, 
Mira

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 22, Sanakivet

Jääkaappeihin on sanamagneetteja, miksei sanoja voisi olla kivissäkin? Pukinkonttiin voi tehdä sanakiviä, joista voi muodostaa pieniä lauseita ja ilahduttavia muistutuksia arjen kiireeseen.


Pese ja kuivaa kiven pinta hyvin, asettele akryylipalikkaan haluamasi kirjainleimasimet, paina leimasin leimasinmusteeseen ja varovasti kiven pintaan. Anna värin kuivua hyvin.


Amalian kalenteri osa 21, Leimaillen kuvioidut lahjapaperit

Lahjoja paketoidaan parhaillaan, ainakin itselläni on muutama lahja vielä ilma käärettä. Lapsille paketoin lahjat aina semmoisiin "tylsiin" perustavallisiin joulupapereihin, syystä että ipanat eivät kuitenkaan kääreitä ehdi ihailla, vaan ne revitään äkkiä auki ja sitten paperit roskiin. Muuten käytän usein itse kuvioituja papereita, leimaillen se onnistuu helposti ja nopeasti.



Iloa viimehetken valmisteluihin!

- Mira

lauantai 21. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 20, Tonttumaista joulu

Kyllä nuo lasten koulussa tekemät jouluaskartelut vaan on niin söpöjä. Kulunut viikko oli täynnä joulujuhlia, opelahjoja, kortteilua ja muuta jännää viimeistenkoulupäivien säpinää. Koulusta tuli myös kassilliset syksyn aikana askarreltuja töitä liitutaulusta kynätelineeseen. Lisäksi pienimmän poikaipanan jouluinen tonttu, joka kyllä on aika ihana.


Pahoitteluni luukun viivästymisestä,
siitäkin huolimatta,

STRESSITTÖMIÄ joulupäiviä teill!

torstai 19. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 19, Virkattu kori pukinkonttiin

Luukku 19 aukeaa hiukan myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan...

Syksyn mittaan olen virkkaillut koreja, virkkaaminen on niin rentouttavaa puuhaa ja korikin valmistuu paksusta kuteesta hetkessä. Muutamiin koreihin ompelin käsin vanhoja pitsiliinoja, sopivat mielestäni hyvin virkatun korin kylkeen.



  • Tässä vielä ohje teillekin:

  • Virkkaa 6-8 ketjusilmukkaa
  • Kiinnitä ne renkaaksi piilosilmukalla.
  • 1krs: Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
  • 2krs: Virkkaa joka toiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
  • 3krs: Virkkaa joka kolmanteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
  • 4krs: Virkkaa joka neljänteen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.
  • Jatka, kunnes pohja on haluamasi kokoinen.
  • Vatka nyt virkkaamista yksi silmukka jokaiseen silmukkaan. Tämä kerros kannattaa virkata silmukan sisäreunasta, jolloin korinpohjaan muodostuu pieni reuna.
  • Jatka virkkaamista jokaiseen silmukkaan ilman lisäämisiä, kunnes kori on haluamasi kokoinen.
  • Katkaise lanka ja päättele.

Saattaapi olla, että jokunen kori päätyy pukinkonttiinkin...

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 18, Himmelikoristeita

Voi kiirusta ja kuhinaa :) Sitä se joulunaika on, eikä meinaa perässä pysyä... Vuosien tauon jälkeen innostuin tänä vuonna tekemään himmelikoristeita. Ihan perinteisiä olkihimmeleitä, mutta myös värikkäitä himmelikoristeita mehupilleistä. 


Koska kiire vaivaa allekirjoittanutta, kuten varmasti teitä muitakin, täytyy vain todeta että työvaihekuvat on tulossa. Pahoitteluni tästä.

Kaikesta huolimatta
ja hermoja menettämätt
 iloista mieltä viimeisiin joulunaluspäiviin!

terkuin Mira

tiistai 17. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 17, Askartelua se on tämäkin, pipariaskartelua

Meillä piparkakkutalon tekeminen on aina koko perheen homma, johon jokainen osallistuu omalla pienellä panoksellaan. Yksi pojista vuorollaan piirtää talon kuvan (tällä kertaa keskimmäisen näkemys meidän kotitalosta), iskä yleensä kaavoittaa piirrustuksen mukaiset kaavat, minä kaulitsen ja leikkaan taikinan ja kaikki yhdessä osallistutaan koristeluun.




Talo tehdään joka kerta poikien ehdoilla ja meidän kaikkien taidoilla.
Tänä vuonna talo näyttää tältä, ihan hieno siitä tuli,
tänäkin vuonna :)



No, näkyyhän siinä poikaipanoiden kädenjälki,
(ja isoimman ipanan jalanjälki) :)
mutta niin pitääkin.

Piparintuoksuista viikonjatkoa,

terkuin Mira

maanantai 16. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 16, Kierrätettyä pakettinauhaa

Jolun kortit alkavat olla jo kuorissa ja suurin osa jo postissakin, joten seuraavaksi on aika aloittaa tonttupuuhastelut paketoinnin parissa. Tuo ylimmäinen kuva ei olekaan pakettiin menevistä lahjoista vaan ajattelin, että tänä jouluna käytän kierrätysmateriaaleja paketoinnissa ja tulikin mieleen, että varastossa lojuu jokunen VHS-nauha, kirpparille olivat menossa, mutta eivätpä ehtineet.






Purin VHS-nauhan avaamalla ruuvit ja vetämällä sitten nauhan pois kelalta. Paketoin lahjan vanhaan sanomalehden sivuun ja jesh, videonauha sopii pakettinaruksi oikein kauniisti.

Mukavaa jouluviikon maanantaita teille!
- Mira

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 15: Korttitehtaan satoa

Joulukorttitehdas oli taas käynnissä torstaina, kun Amaliassa vietettiin pikkujouluiltaa. Onnekseni sain huomata, etten ollut ainut, jolla kortit olivat jääneet viime tippaan. Itse tehtailin yksinkertaisia leimattuja kuusikortteja, yksinkertainenhan on kaunista, vai mitä? ;)




Meillä ainakin kiituilee lunta taivaalta,
joten ehkä me sittenkin saadaan valkea joulu tänne Etelä-Suomeenkin.

Rauhallista kolmatta adventtia toivotellen, 
Mira

lauantai 14. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 14, Blockwallah ja upeat puuleimasimet

Tiimarin joulupressi-tilaisuudessa alkusyksystä, elokuussa, leimailtiin kasseja. Ihan perus-juttu, puuvillakassi, kangasväriä ja leimasin. Mutta leimasimena meillä oli kaunis ja vaikuttava puuleimasin, jota valmistaa Blockwallah. Blocwallah on suomalaisen Lauran ja hänen intialaisen miehensä yritys, joka valmistaa leimasimia puusta käsityönä Intiassa. Perheyritys työllistää Intiassa useampia naisia ja perheitä.


Pieniä eriä Blockwallahin tuotteita tulet jatkossa samaan myös Amaliasta. Kevään mittaan malleja löytyy myös nettikaupasta.

Mukavaa lauantaista askartelupäivää kaikille,

Mira

perjantai 13. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri luukku 13: Koristenauhaa "akkareista"

Kortit alkavat olla valmiina, joten tulevan viikonlopun taidamme askarrella joulukoristeita. Poikaipanoiden kanssa ajattelin tehdä perinteistä, itsellekin jo ala-asteelta tuttua koristenauhaa, mutta tällä kertaa kierrätysmateriaalista, eli vanhoista "akkareista". Meillä ainakin Aku Ankkoja on kertynyt aika läjä ja niistä voi repaleisimmat silputa koristekäyttöön.







Ohje lyhyesti: Leikkaa lehdistä, vanhan kirjan sivuista tai kuviopapereista noin 1cm:n levyisiä ja 10cm:n pituisia suikaleita. Nido suikaleet renkaiksi ja renkaita yhteen niin, että niistä muodostuu pitkä ketju.

Askartelun iloa perjantaihin,

Mira

torstai 12. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 12, Poikaipanan korttitehdas

Suutarin lapsilla ja silleen... Minulta usein kysytään askarrellaanko meillä paljon. No ei kyllä ainakaan ohjatusti, mutta kun välineet ovat aina esillä, niin kyllähän nuo poikaipanat kaikenlaista puuhastelevat.

Joulukorttipaja on ollut kotona levällään useamman päivän, on leimailtu, leikattu ja liimattu. Omat kortit on vielä vaiheessa, mutta keskimmäinen poikaipana sai korttinsa valmiiksi ja tässä niistä esille kaksi taidonnäytettä.


On ne vaan söpöjä!
Toivottavasti joku kortti löytää tiensä myös äidille :)

Tonttumaista torstaita kaikille!

- Mira

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri, osa 11: Vintage-laatikko

Lahjalaatikko voi myös olla kestävä ja säilytettävä puinen rasia. Sen kun koristelee kauniisti, on sitä ilo katsella uudelleen ja uudelleen. Tässä yksi Vintage-henkinen malli, joka valmistui Tiimarin jouluun.


Puurasia on maalattu askartelumaalilla. Degoupage-paperista on sitten leikattu hiukan kantta pienempi palanen. Degoupage-lakkaa levitään kannen päälle ja siihen sitten asetellaan paperi. Paperin pintaan kannattaa vielä sivellä kerros lakkaa ja samalla voi kiinnittää muutaman enkelikiiltokuvan. Rosettikukkaset on taiteltu paperista.

Askarteluntäyteistä viikonjatkoa!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 10, TSI-ohje: Haarukkarusetti

Haarukkarusetti, olen sitä jo monen monta vuotta netistä katsellut, vääntänytkin ja kääntänyt, nyt sitten tänä syksynä otin isteäni niskasta kiinni ja opettelin sen kunnolla. Nyt olenkin jo opettantukin sitä monelle ryhmälle. Mikäs sen mukavampaa, kuin jakaa näitä ihania, yksinkertaisia vinkkejä, teille askartelijat.


TeeSeItse-ohje haarukkarusettiin:
Tarvitset:
1. Haarukan ja pätkän nauhaa
2. Pidä nauhan pää kiinni vasemmalla etusormella, haarukan vasemman piikin takana ja tuo nauhan oikea pää haarukan piikkien keskeltä eteen.
3. Kiepauta nauha haarukan oikean puoleisten piikkien kautta edestä taakse ja tuo nauha piikkien keskeltä taas eteen.
4. Kierrä nauha haarukan vasemman puoleisten piikkien kautta edestä taakse.
5. Tuo nauha haarukan takaa eteen piikkien keskeltä, nauhojen alapuolelta.
6. Nosta nauha rusetin editse, haarukan piikkien keskeltä ylös ja haarukan taakse.
7. Sido nauhan päät umpisolmulle.
8. Liimaa kaunis, pieni ja sievä rusetti vaikka koristeeksi korttiin.


Askarteluniloa tiistaipäivään!

- Mira

maanantai 9. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 9, Pehmeää pukinkonttiin, palmikkopipo

Pehmoisia paketteja tulee aina jokunen tehtyä pukinkonttiin joka vuosi. Viime vuonna toinen sisko sai tämän palmikkopipon, josko toisenkin siskon pipo syntyisi ja saisin sen tämän vuoden pukinkonttiin.



Tämä ohje on helppo ja se löytyy Novitan lehdestä kevät/2012, malli nro 42 (suunnitellut Jonna Kivilahti): Lapsen Palmikkopipo, sovelsin ohjeen paksummalla langalla, jolloin siitä tuli juuri sopivan kokoinen aikuisen päähän. Ja kun sen tekee paksusta langasta, se valmistuu parissa illassa, joten vielä ehtii.

Tässä vielä ohje lyhennettynä:
Lankana 6 tai 7 puikoille sopiva lanka.

Luo puikoille 84 silmukkaa. Aloita joustineule 1o *2n, 2o*, toista *---* ja neulo lopuksi 2n ja 1o. Jatka joustinneuletta 2oikein ja 2nurin noin 5,5cm.

Aloita palmikkoneule kuvassa olevan ruutupiirroksen mukaisesti. Huomioi, että ensimmäisellä kerroksella työhön lisätään silmukoita, joten lisäysten jälkeen silmukoita on 98.


Neulo palmikkoa, kunnes pipon korkeus on n 18cm. Aloita kavennukset:
Neulo 1o, *2s oikein yhteen yhteensä 4 kertaa, neulo 2s nurin yhteen ja 2s oikein yhteen*, toista *---* kerroksen loppuun saakka. = 48silmukkaa. Neulo seuraavan kerroksen ajan 2 s oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein = 25 silmukkaa. Neulo koko seuraavan kerroksen ajan 2 s oikein yhteen ja viimeinen s oikein = 13 silmukkaa. Katkaise lanka ja päättele. Tee tupsu ja kiinnitä se pipoon.

Oikein mukavaa alkanutta jouluviikkoa kaikille!

terkuin Mira


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 8, Kiiltää jo jää, näin viilettää...

Muutama aste pakkasta on meillä täällä etelässäkin, joten lupasin poikaipanoille, että lähdemme tänään luistelemaan. Kalenterin luukkuun tälle päivälle osui myös ihanainen puinen koristelaatikko, jossa voi antaa vaikka pienen lahjan ystävälle. Tämä malli syntyi myös Tiimarille.

Kuva: Lassi Puhtimäki
Oikein rauhallista sunnuntainjatkoa!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 7, Paketointia ja tonttupuuhia

Tänä viikonloppuna hoitelen jo vähän tonttupuuhia ja paketoida muutaman lahjan. Nämä paketti-ideat syntyi Tiimarille. Yksinkertaista mutta tyylikkään kaunista.



perjantai 6. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 6, Rauhallista Itsenäisyyspäivää


Tämä kuva ja ohje on kahden vuoden takaa, mutta kun se vaan on niin ihana ja söpö :)


Pienimmän pojan kanssa askarreltiin itsenäisyyspäivän kynttilät, ja alla kuvia työvaiheista:

Tarvikkeet:
- Vessapaperirullan hylsyjä
- Valkoista ja sinistä maalia + sivellin
- Liekin värisiä kartonkeja
- Apuvälineitä, kuten sakset tai Fiskarsin kahvaleikkureita


Maalaa paperirullan pohja valkoikseksi. Maalaa siihen myös sininen risti.

Valmista kynttilän liekki.
Voit käytää apuna erimallisia
Fiskarsin kahvaleikkureita tai leikata liekin saksilla.




Liimaa liekin  kerrokset päällekkäin.


Leikkaa paperirullan yläreunaan kaksi viiltoa
ja kiinnitä liekki niihin.

Oikein Rauhallista ja toivottavasti Askarteluntäyteistä
Itsenäisyyspäivää 2013 teille!

terkuin Mira

torstai 5. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 5, Pastelliset luistimet

Viidennen päivän luukku aukeaa hitusen myöhässä, mutta oikean päivän puolella kuitenkin :) Nämä ihanaiset luistimet syntyivät myös Tiimarin jouluun, mielettöman kauniit puukuviot saivat pintaansa pastellinsävyisiä maaleja, muutaman sentin pitsiä sekä pienen koristeen.

Kuva, Lassi Puhtimäki
Kauniita, eikö totta?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri, osa 4: Tyylikäs joulukranssi, lahjaksi tai kotioveen

Joulukuun neljännestä luukusta aukeaa yksinkertainen, mutta tyylikäs jouluinen kranssi. Kranssin tein Tiimarille malliksi ja ohje kokonaisuudessaan löytyykin Tiimarin nettisivuilta.

Kuva, Lassi Puhtimäki
Kranssin ykistyiskohtana on kasa askarteluhuovasta kieputettuja spiraalikukkia. Ohjevideon Spiraalikukkaseen löydät täältä.

Oikein mukavaa joulukuun neljättä, jokaikiselle askartelijalle!

terkuin Mira


tiistai 3. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri osa 3, Joulusukka-vinkki

Vaikka joulukalenterit ovatkin jo ostettu, tuunattu tai askarreltu laitan tämän kalenterivinkin esille. Tuleehan se joulu ensi vuonnakin :) Ja näitä herkkusukkia voisi toki käyttää muussakin tarkoituksessa.




Tarvikkeina kasa vanhoja villapaitoja, pesukone sekä lankaa + neula + ompelukone. Villapaidat vanutettu pesukoneessa, sukat leikattu vanuttuneista kankaista, ommeltu koristeet kiinni ompelukoneella ja sivusaumat käsin pykäpistoilla.

Nämä mallit tarkempien ohjeiden ja kaavojen kera löytyvät Kauneimmat Käsityöt-lehden Joulun Askartelut-lehdestä, joka löytyy hyvinvarustelluista Lehtipisteistä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Amalian kalenteri 2013 osa 2, Kortteja ja paketteja

Joulukuun toinen luukku tarjoaa vinkin joulukorttiin sekä lahjapurkkien tuunaukseen. Itse keräilen kaikki purkit, pakkaukset ja kääreet (kuten moni jo tietääkin :) ) ja hyödynnän niitä askartelumateriaalina. Ihan ykkössuosikkini on tässäkin päällystetyt sipsi-purkit, niistä saa niin nätit paketit lahjoille tai purnukat tavaroiden säilytykseen.




Nämä mallit tein jokunen aika sitten Paperilla-verkkolehteen, josta sittemmin ilmestyi myös paperinen versio.