Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

Viikonloppuna nähtyä, Toivolan Vanha piha

Viikonloppuna käväistiin Keskisessä Suomessa siskon pientä tyttöä ensitapaamassa. Olipas ihana!

Mutta niin oli Toivolan Vanha pihakin! Toivolan vanha piha löytyy Jyväskylän keskustan tuntumasta. Vanha puutalomiljöö, jota kunnostetaan uudelleen käsityöläiskortteliksi, tunnelma oli jo nyt ihana.





Toivolan Vanhalta pihalta löytyy Lankaliike Titityy. Tykkäsin! Tapetit... oli niin namuja, Eiffingereitä, samoja joita löytyy Amalian seiniltä. Oli puikkoja, silmukkalaskureita, neuletarvikkeita ja tietenkin lankoja, lankoja ja lisää vielä lankoja.




Kassakin oli sen verran houkutteleva, että pitihän sitä senkin vieressä käväistä :) Lankoja tarttui mukaan hiukan tarpeeseen, joululahjoja varten. Niistä sitten myöhemmin, kunhan pääsen luomaan silmukoita.


Sitten ihana yllätys löytyi Titityyn vastapäätä, Waatehtimo & Kudesalonki. Ennen Waatehtimoa oli ison pöydän ääressä ryhmä naisia neulekurssilla, mutta huoneen perällä sitten oli tämä: Amy Butlerin kankaita, pitsejä, nauhoja sekä myös vaatteita ja asusteita.




Kyllä tuolta pihalta sai inspiraatiota taas pitkäksi aikaa! Värien ilotulitusta, aitoa käsityöläisyyttä ja rentoa menoa. Tällä energialla aloitan tämän viikon ja samaa toivotan teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Hei! Minun pikkuveljelläni on tiistaina 9.10 synttärit. Mitä askartelua voisi 4-vuotiaalle tehdä lahjaksi? Esim.autoja...? Antakaa hyviä neuvoja ja vinkkejä lahjan tekoon!

    VastaaPoista
  2. Peculiar article, exactly what I wanted to find.

    My weblog :: laser cellulite treatment

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!