Viikonloppu meni hujauksessa ja kevääntulon kanssa tehtiin takapakkia, kun sunnuntain vastaisena yönä tuli ainakin meidän pihalle lunta melkolailla reilusti. Lasten riemu oli rajaton, kun pihassa kahlattiin syvässä hangessa, hyvä kun ulko-ovi saatiin tuupattua auki. Lumityöt nostivat hien pintaan, mutta saatiinhan nekin tehtyä. Tosin, alkaa tuon lumen kanssa olla huumori kaukana, toivomme siis aurinkoa ja kirkkaita kevätpäiviä.
Joulukuussa reissasimme koko perheen voimin Tukholmaan. Risteily on aina poikien kohokohta, joten Tukholman kiertely jää tältä mammalta joka kerta vähälle. Mutta yksi kauppa Tukholmassa on, jossa on pakko aina piipahtaa, Lagerhaus. Ja aina, jokikinen kerta sieltä saa hyvän mielen mukaansa, (jos ei lasketa sitä harmitusta, ettei mukaansa saa kaikkea haluamaansa). Joulunalla minulla oli jo niin keväinen mieli, että mukaan tarttui keväisiä muffinssivuokia, mainioita lintupyykkipoikia sekä raikkaita serviettejä. Muffinssivuuat tulevat sekä leivontaan, että askarteluun ja keramiset pöllöt tulevat koristamaan kranssia.
Tänään ruokapöytä katettiin noilla keväisillä lautasliinoilla. Ruokakin oli hyvää, ellensanoisi täydellistä, kun kokkina hääräsi isäntä. Pöytään ostin jokunen viikko sitten keväisen kangaskukkasen Tiimarista. Olen niin onneton eläväisten kukkien kanssa, joten tämä kaunistus piristää mieltä pidempään.
Aurinkoa odotellen kohti uutta,
inspiroivaa sekä
askarteluntäyteistä viikkoa.
- Mira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!