Sivut

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Haikein mielin kerron teille nyt, Amalian toiminta Asemakujalla loppuu kesäkuussa

Kyllä, totta se nyt on. Osa on jo kuullutkin, mutta suurelle osalle varmasti tieto tulee yllätyksenä. Amalian toiminta loppuu kesäkuun loppuun mennessä Asemakuja 3:n tiloissa Espoossa. Toiminta ei kokonaan lopu, blogi ja nettikauppa jatkavat toimintaansa, kurssittaminen jatkuu sekä tulet tapaamaan Amalian messuilla, mutta toimitilan pitäminen työn ohessa on liian raskas haaste, sekä ajallisesti, mutta etenkin taloudellisesti.

Olen tehnyt koko kevään henkistä luopumista ja surutyötä. Asia on minulle vaikea, olenhan useamman vuoden viettänyt pajassani sekä päivät että myös yöt, töitä tehden, kurssittaen ja ihania ihmisiä tavaten. Amaliassa on jaettu ilot ja surut sekä tietenkin nautittu askartelunilosta ja sen tuomasta nautinnosta.

Alla olevat kuvat ovat neljän vuoden takaa, kun tilaa rempattiin ja kaikki näytti niin ruusunpunaiselta. 


 

Vuosien varrella kuitenkin olen saanut useaan otteeseen todeta, että yrittäjyys, etenkin pien- ja käsityöyrittäjyys on erittäin haastava polku. Olen tehnyt töitä Amaliassa intohimolla, nauttien täysillä. Puurtaen yötäpäivää, viettänyt muun perheen vapaa-ajan töissä, puotia pitäen ja kurssittaen. Samalla olemme perheen kanssa kiristäneet vyötä, eläneet niukasti, tietenkin toivoen, että vuosien puurtaminen joskus tuottaa tulosta.

Syksyllä kuitenkin olin tien haarassa. Yrittäjyys sai väistyä säännöllisen elämän, työajan sekä säännöllisen tilipäivän tieltä, harrastukseksi. Yrittäjyys tuskin minnekään ihmisestä katoaa, vain raskas taakka perheen toimeentulosta putoaa hartioilta. Nyt on hengähdyksen aika.

SNIF- vielä en ole kyynelehtinyt,
mutta uskon että itkukin vielä pääsee ennen lopullista muuttoa.

Sitä ennen Amaliassa kuitenkin askarrellaan. Pitkä skräppäys-/askarteluviikonloppu Amaliassa 17. - 18.5.2014. Lauantaille on tiedossa muutakin ohjelmaa, alennuksia, kirpparia yms. Varaa paikkasi mira@amalia.fi.

TERVETULOA MUKAAN!!



11 kommenttia:

  1. Onpas surullista, mutta toisaalta hyvinkin ymmärrettävää. Muistathan, että vaikka luovutkin isosta asiasta, sinulla on luopumisen jälkeen jotain kivaa tulossa. Uuden alkua. Pystyt panostamaan paremmin olemassa oleviin projekteihin ja ennenkaikkea itseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti luopuminen tuo tosiaan uutta tilalle, ehkäpä jotain on jo tiedossakin ;) Kiitos sinulle Vilimarika näistä sanoista!

      Poista
  2. Vaikka tieto ei tullut uutena, silti olen täällä kyyneleet valuen poskilla, hiljaa kuuntelee mieheni myös lukemaani viestiä. Sinä ihana Mira ja Amalian piste on meille kaikille ollut mahtava paikka tulla. Nyt kuitenkin ajattelemme tietenkin sinun ja koko PERHEESI kannalta asiaa. Näin oli tehtävä, jotta teidän mahtava perhe saa äidin pitää vapaa-aikoina kotona. Jaksamista Mira, nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjeliina, ei syytä kyyneliin! Onhan tämä tietenkin aika iso asia ja muutos meidän monen askartelijan elämään, mutta kuten Vilimarika sanoi, elämä jatkuu ja ehkä tuo tullessaan myös jotain positiivista :) Perhe saa minusta osansa, ehkä enemmän kuin ennen, mutta en minä ajatellut laakereilleni jäädä lepäilemään, joten syksyllä kyllä taas askarrellaan, missä... sen kerron myöhemmin :)

      Poista
  3. Hui, mikä muutos. Tsemppiä uuteen! T: Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso muutos, mutta toisaalta se tapahtui jo marraskuussa, kun siirryin töihin Kaisankodille. Yrittäjyys kulkee kyllä varmasti mukana, uskon näin :)

      Poista
  4. Iso päätös ja varmasti haikea. Olet tehnyt ja järjestänyt meidän askartelijoiden eteen paljon ja ikävä tulee erilaisia tapahtumia ja kurssejasi. Mutta hyvän päätöksen olet varmasti tehnyt, kaikkea ei vain ehdi.. Ja raha on -valitettavasti- se maailmaa pyörittävä aine, jota ilman ei pärjää. Mukavaa kevättä ja intoa uusiin haasteisiin! Syksyn askarteluja odotan mielenkiinnolla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taija, päätös on ollut todella vaikea sulattaa, mutta tämä on vain päätös tilan suhteen. Amalia jatkuu, kurssit jatkuu sekä tapahtumiakin varmasti tulee jatkossa, mitä ja minkälaisia, se on vielä auki. Lähinnä tähän päätökseen suurin syy on raha, yli 800€ vuokra ei lämmitä tilipussia joka kuukaudelta, kun toimintaa on vähän. Mutta kuten sanottu, kyllä me vielä askarrellaan, niin kauan kuin henki pihisee :)

      Poista
  5. Minä löysin skräppäyksen maailman juuri Miran kurssilla! Ilmoittauduin vähän sattumoisin, en juurikaan tiennyt aiheesta etukäteen. Ja nyt olisi mahdotonta ajatella elämää ilman skräppäystä, niin paljon siitä saa!!! Toivon kovasti, että Mira jaksaa vielä joskus järjestää jonkin tapahtuman, ne ovat olleet niin ihania! Kiitos paljon!

    t. Netta

    VastaaPoista
  6. Kävin kurkkaamassa ihanaa blogiasi kuten lupasin :) Aurinkoisia päiviä sinulle !

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä Mira jatkoon ja toivottavasti vielä tavataan askartelun merkeissä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!