Muutama ilmoitus tälle keväälle.
Pian leimailuilta ensi viikon perjantailta 20.4. siirtyy pidettäväksi perjantaille 4.5. Siirron syynä Amalian järjestämä Intohimona Skräppäys -tapahtuma, jota ollaan kovasti jo rakentamassa Laukaassa tuolloin.
Lisäksi Amalian aukioloajat muuttuvat tämän viikon jälkeen. Amalia on auki tällä viikolla torstaina ja perjantaina klo 12 - 21 ja lauantaina 10 - 14(20), mutta huhtikuun messukiireiden takia Amalia on auki vain kurssipäivinä.
Toukokuun aukioloista ilmoitan myöhemmin.
Lisää tapahtumista, messuista sekä kursseista tuotapikaa :)
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Merkun "Kukkia äidille" kukkakurssi 12.4.
Muistutuksena kaikille vielä torstain Merkun kukkakurssi. Mukaan mahtuu vielä!
Kurssi pidetään Amaliassa torstaina 12.4. klo 17-21. Hinta illalla on 10€. Illan aikana opetellaan tekemään erilaisia kukkia paperista.Toki torstaina voi tulla askartelemaan muutakin! Ilmoittaudu kuitenkin mira@amalia.fi
Kuvan leimasin löytyy Amalian valikoimista. Voit tiedustella sitä mira@amalia.fi.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Scrap365 Huhtikuu on jo myynnissä
Ihana, rauhallinen, perheen kesken vietetty pääsiäinen on nyt takana ja aika palata töiden pariin. Huhtikuuta on edetty jo jokunen päivä, mutta olen unohtanut kertoa, että Scrap365 huhtikuun lehteä on saatavilla! Ja, voin kertoa, etten pettynyt tälläkään kertaa.
Lehden hinta on 8,50€ ja kotiin toimitettuna 10€.
Jos haluat lehden, niin tilaa se laittamalla viesti osoitteseen,
mira@amalia.fi
Tunnisteet:
Scrap365
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Rauhallista pääsiäistä!
Pääsiäisruohot on kylvetty, suklaamunia on varastot pullollaan
ja pihapuun oksat on koristeltu muovisilla munilla.
Nyt rauhoitun pääsiäisen viettoon
ja toivotamme poikien kanssa
RAUHALLISTA PÄÄSIÄISTÄ
teille kaikille ihanille lukijoille!
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Paljon Onnee!
Paljon onnee! Tämä kortti valmistui jo joulukuussa sinisestä tykkäävälle siskolleni. Leimakuva on väritetty ProMarkereilla ja tarvikkeet löytyivät työpöytää kaivelemalla. Ja vasta kuvasta huomasin, että kori on jäänyt värittämättä. Haittaakse?
Pääsiäinen koputtelee jo ovelle. Amalia on auki tällä viikolla torstaina normaalisti klo 12 - 21. Lauantaina Amalia on kiinni.
Tunnisteet:
Kortit
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Amalian huhtikuun haaste: Kutistemuovi
Amalian huhtikuun haasteena on kutistemuovi. Kutistemuovihan on mieletön materiaali erilaisten koristeiden ja korujen tekemiseen.
Itse osallistuin haasteeseen tekemällä aiheesta videon :)
Jos kiinnostuit kutistemuovista, Amaliasta löytyy sitä hintaan 2€/arkki. Laita viestiä osoitteeseen mira@amalia.fi.
Tunnisteet:
Amalian haasteet,
Kutistemuovi,
Youtube
torstai 29. maaliskuuta 2012
Askartelua pikku-viikarin kanssa
Kaikennäköistä kiirettä on ollut koko mennyt alkuvuosi täynnä, ihan ettei meinaa askartelemaan ehtiä. Eikä päivittämään blogiakaan. Mutta jotain pientä on ehditty poikaviikarin kanssa tekemään :)
Kuopus on meidän pojista innokkain askartelija. Ei tarvitse kuin vinkata, että "nyt askarrellaan", pieni jo kipittää pöydän ääreen. Tällä kertaa tehtiin vanhoista pyykkipojista kasa pieniä lahjoja kavereille, päiväkodintädeillä tai vaikka mummoille äitienpäivälahjaksi.
Annoin käyttöön kasan paperisilppuja sekä muutaman Fiskarsin leikkurin. Lisäksi käytettiin ihan tavallista puikkoliimaa kuvioiden liimaamiseen. Ja kaikki sujui 4vee:ltä melkolailla ilman apuja. Ja tottuneesti viikari toimi äidin käsimallina kuvaukissa :)
Mukavaa loppuviikkoa kaikille! Nauttikaa keväisistä päivistä ja toivottavasti ennustettu takatalvi jää auringon jalkoihin.
Amalia on auki normaalisti torstaina sekä perjantaina klo 12 - 21 sekä lauantaina pitkä skräppäyspäivä klo 10 - 21. Paikalla askartelee Minna. Minä nautin kevättunnelmista Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa.
Kuopus on meidän pojista innokkain askartelija. Ei tarvitse kuin vinkata, että "nyt askarrellaan", pieni jo kipittää pöydän ääreen. Tällä kertaa tehtiin vanhoista pyykkipojista kasa pieniä lahjoja kavereille, päiväkodintädeillä tai vaikka mummoille äitienpäivälahjaksi.
Annoin käyttöön kasan paperisilppuja sekä muutaman Fiskarsin leikkurin. Lisäksi käytettiin ihan tavallista puikkoliimaa kuvioiden liimaamiseen. Ja kaikki sujui 4vee:ltä melkolailla ilman apuja. Ja tottuneesti viikari toimi äidin käsimallina kuvaukissa :)
Amalia on auki normaalisti torstaina sekä perjantaina klo 12 - 21 sekä lauantaina pitkä skräppäyspäivä klo 10 - 21. Paikalla askartelee Minna. Minä nautin kevättunnelmista Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa.
Tunnisteet:
lasten kanssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










