Sivut

torstai 30. kesäkuuta 2011

Miran puolustus, tähän perään :)

Reilu kaksi vuotta sitten, vaaleanpunaisien linssien läpi katsoessani, ryhtyessäni yrittäjäksi, näin itseni askartelemassa päivät pitkät. Ihana tulevaisuus, saisi tehdä sitä, mihin olen 2001 valmistunut ja päättötyönikin tehnyt, Ohjaustoiminnan artenomi, yrittäjänä, tuottamassa askartelua.

Nämä kaksi vuotta ovat kuitenkin pudottaneet kultaisen pilven reunalta, suoraan maan pinnalle! Askartelen, joo, mutta teen usein työt malleiksi, lehtiin tai muihin julkaisuihin. Niitähän ei saa julkaista muualla, ennenkuin ne on painettu. Sitten onkin aikaa jo kulunut sen verran, ettei koko työ ole niin innostava. Ja työ on aina työtä. Vaikka se onkin kivaa, sitä en kiellä!

Lisäksi yritystoiminnan pyörittäminen on tosi aikaavievää puuhaa. Kaikkea "muuta" hommaa on enemmän kuin osasinkaan odottaa. Sähköposteja, kontakteja, kuitteja, juoksevia asioita jne.

Haasteisiin osallistumisesta olen haaveillut vähintään sen kaksi vuotta, ehkei enää tarvitse odottaa niin kauaa. Mutta se siitä, olen minä jotain ehtinyt tehdäkin, ja on mulla muutamia projekteja meneillään:


Kotona, korissa on pari pientä neuletyötä odottamassa, sitä kun istun sohvalle TV:n ääreen. Tosin juuri tästä syystä ne eivät edistykään:) En koskaan istu sohvalla, saati katso TV:tä.

 

Kotona olen hiukan väsäillyt myös koruja, mutta sekin etenee hitaan varmasti. Koruntekopakki tosin pullistelee jo uhkaavasti, joten asialle täytynee tehdä jotain. Ja pian!


Kaiken liikenevän vapaa-ajan kotona skräppään. Se on minulle vapaa-aikaa ja harrastus, siksi en juurikaan töitäni ole kuvannut. Olen (toistaiseksi) rajannut sen työni ulkopuolelle, jotain ihan omaa, jota en muille jaa. Mutta ehkä jonain päivänä pääsette näkemään albumieni sisältöä, ainakin osan.


Näitä kasseja raahaan kodin ja työpaikan välillä, toiveissa saada jotain tehtyä. Projekteina nyt ainakin muutama mini-albumi. Kuten "Elämäni Aakkoset", jotka etenevät hitaasti, mutta varmasti aina keksittyäni uuden aakkosen elämääni. Näistä tuotoksista kuvia saatte ihan varmasti, tosin ehkä joudutte tovin odottamaan.


Mutta olen saanut ihan oikeasti jotain valmistakin aikaiseksi! Päällystin rasioita, siitä mitä Niina olikin tehnyt jo ennen tapaamistamme:)

Päällimmäisessä rasiassa keskimmäinen pojistani sai lahjaksi kellon ja alla oleva, on joku vanha Tiimarin Chipboardkuvio -laatikko. Laatikoita olen säästänyt jo muutaman vuoden, että saisin aikaiseksi niitä päällystää. Ja näistä ainakin tuli niin kivoja, että kesän aikana varmaan lisää rasiota syntyy. Rasioiden päällystys on kivaa, kun ne valmistuvat niin nopeasti. Paperit ovat omista paperivalikoimista, ei kovin uusia, mutta näihin justiinsa sopivia!

Ja askartelusta ennenkaikkea nautin silloin, kun saan tavata ihmisiä, innostaa ihmisiä askartelun ja käsillätekemisen pariin. Usein kurssi-illan aikana saan "askartelu-onnen" -tunteen katsoessani kun muut tekevät ja nauttivat siitä. Kuten monet ovat jo sen saaneet huomata :)

Eli jatkamme kaikki samaan malliin! Ei mitään stressiä valmiista töistä, vaan tekemisen ilo, se on tärkeintä!

6 kommenttia:

  1. Kiitos Mira sinulle, että olet jakanut innostustasi ja oppejasi meille. Olen sinun avulla saanut ihan uuden ulottuvuuden askarteluun, tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin.
    Muista myös nyt kesällä huilata ja viettää lomaa perheesi parissa. (ladata akkuja ja hiukan myös nukkua)
    Iso kiitos Miralle, Amalialle ja Amalian ihanille askartelijoille.
    T. mervi

    VastaaPoista
  2. Pakkohan on sinullekin vastata Mira. Sama vika on rahikaisella eli kassit ja koneet kulkee autossa mökin ja kodin väliä! Mies aina kyselee, että mahtuuko autoon pakastelaukku ja hänen 30x30cm kassi. Nippa nappa saan ne sopimaan! Voi olla nääs kurssitustavaroita matkatessa Tampereelle.
    Siitä huolimatta, tämä on ihanaa elämää, kun omistaa askartelutarvikkeita, jos niistä ei tee mitään, voi vain katsella ja hypistellä kauniita asioita. Nytkinl leikkelen tässä välillä niitä paperiruusuja, joihin olen ihan seonnut!

    VastaaPoista
  3. Iso Kiitos Mira sinulle!!! Sinä olet opettanut minulle monet niksit ja antanut paljon vinkkejä. On ollut ihanaa hullaantua skräppäykseen ja nyt leimailuun :)
    Paljon voimia yrittämiseen! Muista huilata ja nauttia perheestäsi!!
    On ollut ilo tutustua sinuun!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tytöt! Ei tuo yllä ollut mikään valitusvirsi, vaan kertomus mun elämästä. Kiireistä, mutta ihanaista puuhastelua askartelun parissa. Kiitos teille tutuille sekä tuleville tutuille + tuntemattomille askartelijoille!

    VastaaPoista
  5. Vaikka en yrittäjä itse olekaan, niin sen tiedän ja ymmärrän että yrittäjä (ja varsinkin yrittäjä) tarvitsee välillä myöskin lepoa ja rentoutumista.
    Sitä siis toivon sinulle...ole siis välillä terveesti itsekäs,ja rentoudu ja lepää perheesi parissa.
    Askartelu ja yhdessä tekeminen on todella mukavaa ja hauskaa ja ennen kaikkea hyvin energisoivaa...mutta elämässä pitää olla myös muuta!
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Mira ihanaa, että olet ja olemme tutustuneet, se on mahtavaa!

    Kivasti kirjoitit ja erityisesti rakastan kohtaa jossa sanot ettei mitään stressiä valmiista töistä :-))) hmmm jotenkin se kolahti ja siis tekemisen ilo ihanien ihmisten kanssa!

    Halimukset sinulle ja Amaliaan hurahtaneille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!