Sivut

torstai 13. kesäkuuta 2013

Terassipöydän pikaehostus

Terassillamme oleva kesäpöytä on ollut meillä nyt seitsemän vuotta. Kesät se palvelee meitä melkein päivittäin ja talvet viettää pressun alla, mutta kuitenkin sään armoilla eikä minkään katteen alla, joten pöydän pinta alkaa olemaan aikalailla huonossa kunnossa.




Meillä oli pari viikkoa sitten keskimmäisen poikaipanan 8vee synttärit ja pöydälle piti tehdä jotain. Hiomiseen ja maalaamiseen ei nyt ollut aikaa, joten tein pöydälle pikaisen ehostuksen vahakankaalla. Magean vahakankaan löysin Tarjoustalosta, eikä hintaakaan ollut kuin 4,90€/metri. Ja muuten työvälineinä sakset sekä sinkilänaulain eli nitoja.




Leikkasin vahakankaan sopivan kokoiseksi, eli  vajaa 10cm suuremmaksi kuin pöytä. Naputtelin kankaan kiinni pöydän alle nitojalla, ensin yhdeltä reunalta ja sitten jatkoin eteenpäin, kiristäen kangasta koko ajan, että se kiristyi pöydän päälle tiiviisti.

Ja 8vee poikaipana innostui kuvaamaan äitiä hommassaan, joten kuvia myös allekirjoittaneesta työntouhussa. Päivä oli todella lämmin, joten vaikka työ oli helppo ja yksinkertainen, voimille otti olla pää alaspäin auringonopaahteessa.




Kuva valmiista pöydästä seuraavassa postauksessa.
Siitä tuli oikein kiva!



PUS-PUS kaikille :)
- Mira

3 kommenttia:

  1. Hauskoja hommakuveja! Ja aikasta söpönen tuo halvalla löytynyt vahakangas - siitä tuli varmasti mainio tausta synttäritarjoiluille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, poikaipana innostui kuvaamaan, tai se kyllä tykkää kuvata muutenkin tosi paljon. Jeps, ihan itsekin yllätyin, kuinka edullusen ja kivan vahakankaan löysin, ja Tarjoustalosta. Aina täytyy pitää silmät auki, ei sitä koskaan tiedä mitä aarteita mistäkin löytyy. Ja kyllä tuli hyvä pöytä synttäreille, mutta myös koko kesäksi. Ensi kesänä varmaan pitää keksiä jotain muuta... Josko sitten vaikka hiois ja maalais... Saapa nähdä :)

      Poista
  2. Ihana kuvareportaasi, ihan kuin ammattilaskuvaaja! terveisiä vaan hänelle! Upea on myös pöytä ja palvelee varmasti koko kesän. Onhan tuo nikkaroijakin hyvä käsistääb ja ideoistaan! Pitäis vähän kysellä sinulta tuosta dremelistä, joten pirautellaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!