Sivut

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tv-tason uusi elämä tulostinpöytänä


Ja tälle kuulle taas bloggausta Dremelin Kädentaidot-blogiin. Pidemmän postauksen ja kunnon ohjeet löydät täältä, KLIK-KLIK.

Meillä on ollut pitkään ongelmaa, missä säilyttää tulostin. Se on ollut olohuoneessa (lattialla), makuuhuoneessa (lattialla), oven takana, nurkan takana, missä milloinkin. Työhuonetta meillä ei ole ja askartelukopperoni on sen verran pieni, että sinne sitä ei voi sijoittaa. Mutta tulostin on oltava, vaikka se ei mikään kaunis sisustuselementti oikein olekaan.

Pitkään olen jo miettinyt, että kellarikerroksessamme majailee vanha, roskalavalta löytämäni tv-taso, jonka tuunaamalla saisi tulostimille oivan tason/pöydän. Telkkaritaso on samanlainen, nostalginen, joka aikoinaan oli mummolassa. Muistan, kun tason alla olevalta lehtitelineeltä löytyi viikon tv-ohjelmat sekä joku viikkolehti, kun siskojen kanssa yövyttiin mummolassa siskonpedillä tietenkin :) Ja joka ilta ohjelmassa oli puoli yhdeksän uutiset.


Tason irroitettuani "dremelöin" eli hioin puutason pinnan Dremelin MultiMax-työkalulla. Joka kyllä on hyvä peli ja hiominen sujui kädenkäänteessä.


Tason maalasin kermanvalkoiseksi ja jalustan turkoosiksi. Aika rohkeeta, vai mitä?


Puulevyn reunus oli sen verran huonokuntoinen, että jouduin siistimään sen kuvioteipillä, joka on Teippitarhan maahantuomaa, mutta Amalian hyllystäkin löytyvää.


Ja kyllähän siitä hieno tuli. Tykkään itse kovasti, ja mieskin kehui, joten ihan onnistunut tuotos siis :) Uudistettuna tämä tv-taso sai siis uuden elämän tulostinpöytänä. Sopii oikein kivasti meidän makkariin Juhannusruusu-tapettien (Tapettitalo) kanssa, mummolaimaiseen tyyliin siis.



Tämä juttu on tehty yhteistyössä:




10 kommenttia:

  1. Hieno, tosi hieno ja suloinen. Nyt sain vastauksen Dremelistä! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kiitos Pirjeliini! Tykkään lopputuloksesta itsekin kovin paljon :)

      Poista
  2. Hyvä idea, kaunis pöydästä tuli.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea ja hyvännäköinen lopputulos! (:

    VastaaPoista
  4. Mahtava idea, kiva tarina ja ihanat värit! Ja lehtiteline kaupan päälle - niitä ei ole minusta koskaan liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, juu lehtiä on mulla ainakin ihan älyttömästi. Nyt ainakin jokunen on taas aloillaan :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin onkin :) Tykkään noista väreistä itsekin kovin paljon. Lisää noita värejä on tulossa sisustukseen kesän aikana, esim olohuoneen kirjahyllyn mustat korit vaihtavat värinsä valkoisen ja turkoosin sävyihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!